Kulkuyhteydet

Kulkuyhteydet

Juna

Malagan lentokentällä on rautatieasema, jolta on junayhteyksiä Malagaan, Torremolinokseen ja Fuengirolaan. Suunnitelmissa on rakentaa kauemmaksi länteen kulkeva junarata, jolloin myös Marbellaan pääsisi junalla. Rata ei tule valmistumaan kuitenkaan ennen vuotta 2012.

Lentokentän rautatieasema sijaitsee lähtäaulan ulkopuolella, ja sinne pääsee helposti kävelysiltaa pitkin (5-10 minuuttia kävellen). Lippuja voi ostaa ainoastaan automaateista. Junaan ei kannata nousta ilman lippua, sillä tarkastusmaksu on kymmenen kertaa kalliimpi kuin varsinainen matkalippu. Liikuntarajoitteisten henkilöiden on vaikea päästä rautatieasemalle.

Auto ja bussi

Malagaan ja Marbellaan pääsee N340-tietä pitkin. Halvat turistibussit lähtevät terminaalista 1. Turistisesongin aikaan (kesällä) bussit kulkevat Malagaan puolen tunnin välein, ja Marbellaan 45 minuutin välein.

Lentokentälle pääsee myös ajamalla E15-päätietä. E-15 kulkee rannikkoa pitkin. Malagan lentokenttä on merkitty selvästi tieviitoin.

Autonvuokraus Malagan lentokenttä

Lentokentällä ei ole pulaa autovuokraamoista; palvelupisteitä on noin 20. Hinnat vaihtelevat halvasta kalliiseen. Autovuokraamojen palvelutiskit löytyvät terminaalin 2 "kellarista", tuloaulaa kerrosta alempana. Vuokra-auton voi varata myös etukäteen käyttämällä EasyTerra-sivuston tarjoamaa palvelua. Sivusto vertailee samanaikaisesti useiden eri palveluntarjoajien hintoja.

Taksi

Esimerkkejä taksihinnoista (päivällä) tunneituihin paikkoihin Costa del Solilla: Torremolinos € 9.00, Malaga € 12.00, Fuengirola € 23.00, Marbella € 47.00. Hinnat ovat korkeampia illalla ja yöllä. Taksimatkojen hinnat on merkitty suuriin ruskeisiin kyltteihin.

Lentokentän pysäköinti

Parkkihallit P-T1 (pitkäaikaispysäköinti) ja P-T2 (lyhytaikaispysäköinti) sijaitsevat lähellä terminaaleja, mutta ne eivät ole kovin suuria. Tilan puutteen takia lentokentälle on rakennettu uusi pysäköintialue, P3. Alue sijaitsee hieman kauempana, mutta sieltä ilmainen bussikuljetus terminaaleihin. P3 sijaitsee tulevaisuudessa valmistuvan terminaalin vieressä.